Takaisin aikatauluun
Apulaisprofessori, ELT, DipECVN, ELTDK, Helsingin yliopisto

Tarja Pääkkönen (julkaisut nimellä Jokinen) valmistui eläinlääkäriksi vuonna 2000 Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta. Valmistuttuaan hän työskenteli aluksi kunnaneläinlääkärin sijaisena useissa kunnissa sekä Kauhavan kaupungineläinlääkärinä. Vuonna 2003 Pääkkönen aloitti neurologian residenssin eli eurooppalaisen eläinneurologian erikoistumiskoulutuksen ja hyväksytysti läpäisi diplomaattitentin vuonna 2007. Tämän jälkeen hän on työskennellyt Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan neurologian sairaalaeläinlääkärinä ja sittemmin neurologian kliinisenä opettajana. Vuonna 2016 Pääkkönen väitteli aiheenaan koirien itsestään rajoittuva pentuiän epilepsia. Vuonna 2020 Pääkkönen valittiin apulaisprofessoriksi. Lisäksi hän toimii Yliopistollisen eläinsairaalan neurologian klinikan vastaavana eläinlääkärinä. Tarjan tutkimustyö keskittyy koirien perinnöllisiin neurologisiin sairauksiin ja erityinen tutkimusmielenkiinnon kohde on koirien idiopaattinen epilepsia ja sen hoito. Hän on myös kansainvälisen eläinlääketieteellisen epilepsiajärjestön (International Veterinary Epilepsy Task Force, IVETF) kutsuttu jäsen.

Pieneläimet
Tasapainoelimen sairaudet
Agnes Sjöberg
torstai
14:30- 15:45
Takaisin aikatauluun